Hi-virus on löytymisestään saakka koskettanut maailmanlaajuisesti erityisesti homo- ja bimiehiä sekä transnaisia. Monet muistavat vielä ajan 80-luvulla, kun uutiset homomiehiä tappavasta viruksesta saapuivat Suomeen ja otsikot kylvivät pelkoa. Moni myös menetti läheisiään, ja usealle hivin ja aidsin tulo merkitsi sitä, että rentous, ilo ja huolettomuus katosivat seksistä.

Hiv on muuttunut tappavasta taudista krooniseksi sairaudeksi, jonka kanssa voi elää täysipainoista elämää.

On tultu pitkälle ajoista, jolloin hiv-diagnoosi merkitsi kuolemantuomiota. Hiv on muuttunut tappavasta taudista krooniseksi sairaudeksi, jonka kanssa voi elää täysipainoista elämää. Tästä kiitos kuuluu toimivalle lääkehoidolle, jonka ansiosta hiv-tartunnan saanut pysyy terveenä, eikä välttämättä saa tartunnastaan minkäänlaisia oireita.

Lääkehoidolla on lisäksi todettu olevan suuri vaikutus hivin tarttuvuuteen – se nimittäin poistaa sen kokonaan! Useissa kattavissa tutkimuksissa (mm. PARTNER 1 ja 2) on tosiaan todettu, että kun hiv-tartunnan saanut on lääkityksellä ja virukset ovat alle mittausrajan, hiv ei enää tartu, ei edes seksissä ilman kondomia.  Tämä uutinen on mullistanut monen hiv-tartunnan saaneen elämän, mm. tuomalla rentoutta ja iloa seksiin.

Hyvät uutiset hiv-rintamalla eivät onneksi lopu tähän. Hiviin on olemassa nyt myös tehokas ennaltaehkäisevä lääkehoito – prep! Useissa tutkimuksissa (mm. IPERGAY ja PROUD) on todettu, että oikein otettuna prep-lääkitys suojaa tehokkaasti hiviltä – myös seksissä ilman kondomia. Prep-lääkitys on suunnattu henkilöille, jotka ovat korkeassa riskissä saada hiv-tartunta. Riski voi olla korkea esim., jos on anaaliyhdyntöjä ilman kondomia ja useita satunnaisia kumppaneita. Lääkitystä voi käyttää kahdella tavalla, joko säännöllisesti pilleri päivässä tai tarpeen vaatiessa. Lääkkeen voi määrätä hivin hoitoon perehtynyt lääkäri joko julkisen tai yksityisen terveydenhuollon puolella. Keskeistä on, että ennen prep-lääkityksen aloitusta varmistetaan, että henkilö ei ole hiv-positiivinen. Tärkeää on myös käyttää lääkitystä lääkärin ohjeiden mukaisesti ja käydä tarvittavissa kontrolleissa. Kuukauden lääkkeet maksavat tällä hetkellä suomalaisissa apteekeissa n. 70 euroa.

Vaikka prep on maailmalla ollut käytössä jo vuosia, se on suhteellisen tuore asia Suomessa. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL) julkaisi prep-ohjeistuksen toukokuussa 2019, ja julkisessa terveydenhuollossa on aloitettu prep-hoidot kuluvan vuoden kesäkuussa. Hoitokäytäntöjen vakiintuminen vie aikaa ja kestää ennen kuin lääkärit ja muu hoitohenkilökunta ovat tietoisia prepistä. Kannattaa kuitenkin rohkeasti ottaa asia puheeksi lääkärin kanssa.

Kondomia ei kannata kuitenkaan unohtaa, vaikka sen rinnalle on tullut muita keinoja ehkäistä hiv-tartuntaa.

Pitkään ainoa tapa ehkäistä hiv-tartuntaa oli käyttää kondomia. Kondomia ei kannata kuitenkaan unohtaa, vaikka sen rinnalle on tullut muita keinoja ehkäistä hiv-tartuntaa. Se on edelleen erittäin käyttökelpoinen kapistus! Toisin kuin edellä mainitut hivin ennaltaehkäisykeinot, kondomi suojaa tehokkaasti myös muilta seksitaudeilta, kuten klamydialta, tippurilta ja kupalta. Mikäli kondomi jää kuitenkin joskus yhdynnässä pois tai sitä ei käytä suuseksissä, niin on tärkeää muistaa seksitautien säännöllinen testaus. On hyvä tietää, että kaikki seksitaudit voivat olla oireettomia ja että tippuri sekä klamydia tulee testata seksitavan mukaiselta limakalvoilta (nielu, virtsaputki tai peräaukko).

Omasta seksuaaliterveydestä on tärkeää pitää huolta – itselle kannattaakin laatia ikioma henkilökohtainen turvaseksistrategia. Yhden strategia voisi olla, että ”käytän aina anaaliyhdynnässä kondomia ja vesiliukoista tai silikonipohjaista liukuvoidetta, suuseksissä en käytä kondomia, mutta testaan seksitaudit säännöllisesti (huomioiden nielunäytteen) ja hoidan tarvittaessa” ja toisen voisi olla ”en käytä kondomia missään seksissä, syön prep-lääkitystä ohjeiden mukaan ja käyn seksitautitesteissä 3 kk välein tai useammin, mikäli on ollut paljon kumppaneita, tai oireita ilmenee”. Jokaisen strategia on omanlaisensa, tärkeää olisi kuitenkin olla tietoinen eri tavoista edistää omaa seksuaaliterveyttä, sillä kun ei tarvitse tuntea pelkoa hivistä tai muista seksitaudeista, niin seksiin tulee lisää iloa, rentoutta ja huolettomuutta: juuri niitä elementtejä, jotka monilta homomiehiltä katosivat 1980–90-luvuilla AIDS-pelon takia.

Jenny Tigerstedt
suunnittelija, seksuaalineuvoja, Hivpoint, Miestenkesken -työ