Maailma on muuttunut paljon siitä, kun vuonna 1975 Helsingin katuja pitkin käveli pieni joukko ihmisiä. Tämä eräänlainen priden esiaste tunnettiin siihen aikaan nimellä Vapautuspäivät, ja se muistutti erilaisuuden rikkaudesta sekä halusi kunnioittaa Stonewallin kapinan vuosipäivää. Vapautuspäiville osallistuminen ei ollut vaaratonta, sillä esimerkiksi poliisi häiritsi mielenosoittajia ja pidätti heitä muun muassa kehotuskieltoon vedoten.

Nykyään kesäkuun viimeinen viikko on suorastaan omistettu pridelle, sillä silloin vietetään Suomen suurinta pride-tapahtumaa Helsinki Pridea. Pelkästään viimeisen vuosikymmenen aikana Helsinki Priden osallistujamäärä on kasvanut kymmenillä tuhansilla, ja nyt koko pääkaupunkiseutu loistaa kilpaa sateenkaaren kanssa. Helsinki Pridesta – ja sen myötä pride-viikosta – on tullut suorastaan eräänlainen instituutio.

Tällaista koko yhteiskunnan läpileikkaavaa huumaa olisi ollut mahdotonta kuvitella vielä joitain vuosia sitten. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus on nykyaikana vahvemmin läsnä kuin koskaan ennen, ja tällaista kehityksen suuntaa sietääkin juhlia.

Myös monenlaiset yritykset ja yhteisöt ottavat kilvan osaa pride-humuun, eikä somessa voi välttyä sateenkaaren väreissä välkehteleviltä logoilta ja yhdenvertaisuutta juhlivilta viesteiltä. Kauppojen hyllyt notkuvat esineitä, joita ostamalla ja käyttämällä voi osoittaa tukensa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan. Mutta samalla rumaa päätään nostavat myös priden menestyksen voimalla ratsastavat varjopuolet.

Liian usein käy niin, että sateenkaarilipun heiluttelusta saadut voitot siirtyvät suoraan yritysten tileille jo heikossa asemassa olevien vähemmistöjen kustannuksella. Pahimmassa tapauksessa tuotteet valmistetaan halpatyömaissa ala-arvoisissa työolosuhteissa. Se on hyvin raskas hinta sateenkaariprintistä tai korulauseesta ”Love is love”.

Jotkin yritykset koettavat paikata tätä lahjoittamalla tuotteista saadut tuotot joko osittain tai kokonaan LGBTQIA-järjestöille, mikä kuulostaa heti paljon paremmalta. Valitettavasti läheskään aina avustusjärjestöjen taustoja ei ole selvitetty kunnolla, jolloin pintapuolisesti hyvää tarkoittavan järjestön takaa voi paljastua esimerkiksi transvihamielistä toimintaa.

Yhdessä tämän vuoden typerimmistä sometempauksista eräs kauppaketju vertasi hampurilaistäytteitä vähemmistöihin. Me olemme oikeita ihmisiä, lihaa ja verta, joilta on vuosien saatossa pahimmassa tapauksessa riistetty kaikki työkalut oikeudenmukaiseen elämään. Tuollainen rinnastus on vain törkeää ihmisten kokemusten vähättelyä pinkkipesun nimissä, eikä sitä pidä missään nimessä hyväksyä.

Sateenkaaren lätkäiseminen logon päälle ei riitä. Jos logon omistaja on valmis vain poimimaan rusinat pullasta ilman, että kantaa vastuun oman yhteisönsä hyvinvoinnista ja oikeudenmukaisuudesta, kuvajainen muuttuu pelkästään irvokkaaksi vitsiksi. Se ei saa olla liikaa vaadittu, että kampanjointia mietitään yhdessä vähemmistöjen kanssa ja heidän tarpeensa huomioiden.

Mutta kelataan hieman taaksepäin, pois yrityksistä ja tuotteistamisesta. Helsinki Pride saattaa pian olla ohi tältä vuodelta, mutta unelma yhdenvertaisuudesta ei onneksi pääty. Isojen toimijoiden varjossa tekee hartiavoimin töitä pieni, mutta hyvin ahkera joukko ihmisiä, jotka haluavat antaa mahdollisuuden viettää pridea myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Erityisesti yhdestä maailmankolkasta saa olla ylpeä: Kaakkois-Suomesta on tullut ilahduttavan aktiivinen pride-tapahtumien järjestäjä. Lappeenranta Pridea vietettiin ensimmäistä kertaa toukokuussa, ja kesällä pääsee seuraavan kerran osoittamaan mieltään Loviisa Pridessa. Elokuun lopussa vietettävä oman kylän Kouvola Pride ei suinkaan ole alueen viimeinen, sillä lokakuussa syksyn harmauden katkaisee vielä Mikkeli Pride.

Aktivismi voi olla uuvuttavaa, mutta ennen kaikkea se on palkitsevaa. Kannustetaan ja autetaan toisiamme yhdessä eteenpäin, sillä ilman solidaarisuutta ei ole pridea.

Heli Koponen
Kouvola Pride

Kuva: Daniel WatsonUnsplash