Kouvolalaislähtöinen muusikko Aleksanteri Hakaniemi, 23, tekee parhaillaan uutta musiikkia tuottajansa Rafaelin kanssa Lopen mökillä. Vaikka Hakaniemi ei aikataulullisista syistä pääse osallistumaan kotikaupunkinsa ensimmäiseen pride-viikkoon, hän lupaa seurata menoa sosiaalisessa mediassa. Hän kertoo priden koskettavan omaakin elämäänsä, sillä muun muassa kaveripiiristä löytyy niin mies- kuin naisparejakin.
– Pride on valtavan hieno ja tärkeä asia. Mahtavaa, että se järjestetään Kouvolassakin, Hakaniemi sanoo.
”Mielestäni Suomi on lyhyessä ajassa ottanut upeasti vastaan kaikenlaiset ihmiset.”
Aleksanteri Hakaniemi on lyhyessä ajassa noussut ihmisten tietoisuuteen, ja uusia kappaleita syntyy vähän väliä. Artisti kertoo, että seksuaalivähemmistöjä huomioidaan myös musiikkimaailmassa koko ajan isommin; pinnalle nousee yhä enemmän valtavirrasta poikkeavia artisteja.
– On ollut hienoa huomata, kuinka ainakin tässä musagenressä otetaan vastaan kaikenlaiset artistit ja ollaan avoimia. Tästä hyvä esimerkki on 17-vuotias Tuure Boelius. Lisäksi kappeleiden sanoituksissa voidaan nykyään puhua avoimemmin juuri näistä aiheista, mikä on mahtava juttu.
Toisin oli silloin, kun Hakaniemi oli itse 17-vuotias. Hän muistelee, että esimerkiksi heteroudesta poikkeava seksuaalinen suuntautuminen saattoi vielä silloin olla iso tabu. Kuudessa vuodessa on siis tapahtunut paljon.
– Mielestäni Suomi on lyhyessä ajassa ottanut upeasti vastaan kaikenlaiset ihmiset. Esimerkiksi mediassa puhuttaessa aihepiiri kääntyy pääsääntöisesti positiiviseksi, ja on mukava huomata kuinka näitä pride-tapahtumiakin järjestetään yhä useammissa kunnissa.
Hakaniemi lupaa pitää sateenkaarilippua korkealla kotikaupunkinsa puolesta ja toivottaa kaikille mukavia Prideja Kouvolaan. Nähtäväksi jää, minkälaista musiikkia syntykään Lopen mökillä.
Kuva ja teksti: Aatu Itkonen
Kirjoittaja on 17-vuotias kouvolalainen taikuri, juontaja, yrittäjyysluennoitsija sekä Kouvola Priden yhteistyökumppani
Kiitos Aleksanteri Hakaniemi ja muut Kouvola Priden tuottajat. Tämä on minulle tajunnan räjäyttävän riemullista, nähdä miten vanha varuskuntakaupunkini on muuttunut.
Kun itse kövin intin Kouvolassa (perusyksikköni oli 3. ErVK), syksy 1966 – > kevät 1967, Kouvola oli minulle, aikaisemmin New Yorkissa ja Helsingissä koulua käyneelle pojalle pieni, tunkkainen, ummehtunut ja paskalta haiseva (Kuusaan paperitehdas). Siellä vallitse kaamean sisäänlämpiävä henki. Alokaskomppaniaan tullessani meille piti tulopuhuttelun ja moraalisaarnan Kouvolan sotilaspappi Uuno Allan Hatsala.
Koska olin kuitenkin reipas urheilijapoika, pärjäsin hyvin kaiken paskanhajun ja simputuksen keskellä. Itse viihdyin hyvin nuorten poikien kanssa, olinhan tiedostanut homouteni jo 10-vuotiaana. Lisäksi olin hyvin innostunut titauksesta, koska salainen haaveeni oli päästä kaukopartiomieheksi vihollisen selustaan.
Musikaalisena ihmisenä opin helposti titauksen ja saavutin tason 120/120 intin aikana. Siihen aikaan Suomen ilmapiiri oli tukahduttava. Me homot olimme kahden autoritaarisen diktatuurin välissä (idässä hyökkäyshaluinen kommunismi ja Suomessa hyökkäyshaluinen
ev-lut. kirkko. Pidin oman suuntautumiseni visusti piilossa syrjityksi joutumisen pelosta.
Silloin komppanian veskit olivat epäsiistejä pyttyrivejä pitkin seinänvierustaa eikä ollut mitään näkösuojaa pyttyjen välillä. Pidin salaista päiväkirjaa myös koko intin ajan. Itse viihdyin ja pärjäsin hyvin nuorten miesten läheisyydessä ja samoissa tuvissa.
Vaikka seksuaalisuus pidettiin tiukasti pinnan alla, läheinen oleskelu satojen nuorten miesten kanssa johti siihen, että muuan nuorempi viestimies lähestyi minua hyvin varovasti ja kysyi haluaisinko tavata häntä siviilissä loman aikana.
Kun sitten tapasimme Helsingissä, meillä oli muutama kiihkeä yö keskenämme. Siihen aikaan kuitenkin kaikki homot olivat enemmän tai vähemmän pelokkaita (homous lakkasi olemasta rikos vasta 1971 ja se poistettiin sairausluokituksesta vuonna 1981). Noin kireä yhteiskunnallinen ilmapiiri otti koville ja vaikka homot yleensä kävivät armeijan normaalisti, eroottisten kokemuksien puute, yksinäisyys ja syrjinnän pelko musersivat aika monen homon mielenterveyden, mikä johti monella masennukseen ja itsetuhoisuuteen. Kaikki eivät missään tapauksessa vaipuneet epätoivoon.
Sotilasurani jatkui sitten RUK:n kautta Suomen alueellisten valmiusjoukkojen yliluutnantiksi. Innokkaana ja ahkerana viestimiehenä kohosin lopulta yli 100 kertausharjoituspäivän jälkeen LKP-sijoituksessa Helsingin sotilaspiirin viestipäälliköksi.
Siviilissä valmistuin sittemmin Teknillisestä Korkeakoulusta dippainssiksi ja myöhemmin yhteiskuntatieteiden tohtoriksi kun olin tehnyt väitöskirjan homouden sairausleiman perusteista
Vuonna 2017 olin avaamassa Raasepori Prideä, koska siellä pidettiin Pride-kokous, johon osallistui mm. piispa Björn Vikström. Olinhan jo vuonna 1976 tavannut Setan edustajana hänen isänsä, John Vikströmin.
Tänään ajattelen nostalgisella kaipauksella alokasaikaani. Tulisin mielelläni puhumaan kasarmipihalla nuorille varusmiehille siitä, miten paljon paremmaksi Suomi on muuttunut alokasajoistani.
Sopisiko ensi kesän Priden aikaan?
Hei, ja kiitos erittäin mielenkiintoisesta ja innoittavasta viestistäsi!
En osaa edes kuvitella, millaista tasa-arvoon tähtäävä toiminta on kuvailemanasi aikana ollut, kun se nytkin tuntuu toisinaan taistelulta tuulimyllyjä vastaan. Kiitos itsellesi vuosikymmenten tärkeästä työstä ja vaikuttamisesta – rakentamanne pohja on ollut välttämätön (turhauttavan) pikkuhiljaa paranevalle tilanteelle seksuaalivähemmistöihin kuuluvien kohtelussa.
Näkisin mielelläni ehdottamasi puheen tapahtuvan kasarmipihalla ensi vuoden Kouvola Priden aikaan, ja olemme mielellämme avaamassa yhteistyötä armeijan suuntaan, mikäli vain saamme vastakaikua. Ollaan joka tapauksessa me keskenämme yhteydessä viimeistään siinä kohtaa, kun alamme kunnolla suunnitella seuraavaa Kouvola Pridea. Meidät saa kiinni: kouvolapride @ gmail.com, ja minä laitoin sinun sähköpostisi ylös.
Terkuin Hanna Räty / Kouvola Pride ry