Merja Salminen-Itkonen ja Anu Itkonen innostuivat heti kuullessaan Kouvola Priden etsivän paikallisia sateenkaari-ihmisiä kertomaan tarinansa. Sähköposti lähti matkaan heti samana iltana.

Eräänlaisena inspiraationa toimi Merjan menneisyys Setan aktiivina, ja hän onkin ollut mukana perustamassa Setan aluejärjestöjä niin Päijät-Hämeessä kuin Joensuussakin.

– Joensuussa oli 90-luvun alkupuolella ihan mittavaa toimintaa, kuten leirejä ja kerhoja. Kiersimme myös kouluilla kouluttamassa ihmisiä. Samaan aikaan Joensuussa oli paljon kahakoita, joiden vuoksi koimme tarpeelliseksi rummuttaa kahta kauheammin. Mutta vaikeuksista huolimatta muistelen noita aikoja lämmöllä.

– Merja on ollut kova perustamaan! Ja nyt sitä ei sitten enää saakaan mihinkään mukaan. Siksi olikin niin hyvä, että lähdit tähän mukaan, kiusoittelee Anu.

Anulla ei ole samanlaista taustaa:

– En ole koskaan ollut varsinaisesti kiinnostunut koko asiasta. Olen kuitenkin aina pyörinyt sellaisissa kulttuuripiireissä, missä vallitsee aivan luonnollinen suhtautuminen ihmisen monimuotoisuuteen. Ei se ole koskaan ollut kenellekään ongelma.

– Se on itselle jo niin luonnollinen asia, ettei sitä tarvitse hävetä tai pistää päätä kainaloon, toteaa Merja.

Perheeseen kuuluu pariskunnan lisäksi Anun teini-ikäinen poika, joka on jo ehtinyt muuttamaan pois opiskelujen perässä. Karvaisia perheenjäseniä löytyy neljä kappaletta: kolme kissaa ja koira.

”Toisaalta niistä tilanteista voi vähän nauttiakin. Välillä voi varovaisesti ravistella.”

Pariskunta kuvailee Kouvolassa asumista leppoisaksi ja turvalliseksi. Kommelluksilta ei kuitenkaan ole vältytty ja stereotypiat ovat yhä läsnä arjessa. Heiltä saatetaan esimerkiksi kysyä, mitä heidän miehensä tekee työkseen. Anu kertoo esimerkin:

– Juuri vähän aikaa sitten varasin hotellihuonetta. Asiakaspalvelija pysähtyi hetkeksi ihmettelemään: ”Mikä puolisosi nimi olikaan?” Kun kerroin, toiseen päähän laskeutui hiljaisuus. Sitten kysyttiin varovasti, oliko nimi Marko. Tällaisista pienistä jutuista näkee, ettei tämä ole vielä ihan niin läpihuutojuttu.

– Toisaalta niistä tilanteista voi vähän nauttiakin. Välillä voi varovaisesti ravistella, sillä enhän minä ole koskaan sanonut olevani naimisissa miehen kanssa, hän lisää.

– Niin, se on ollut ihan oma tulkinta, mukailee Merja.

Molemmat työskentelevät kulttuurin parissa: Anu opettaa työkseen tanssia ja Merja opettaa metallitöitä KSAOlla. Kouvolaan he ovat muuttaneet 2011.

Oppilailleen molemmat ovat aina olleet avoimia ja perheestä puhuminen kuuluu luonnollisena osana heidän elämäänsä. Merja iloitsee siitä, miten maailma on muuttunut hänen nuoruudestaan.

–  Asiat ovat muuttuneet paljon, jos vaikka vertaa siihen, millaista meillä oli silloin 90-luvun alussa. Ja hienoon suuntaan! Toisaalta nuoret ovat aina olleet fiksua porukkaa: oppilaideni joukossa en ole koskaan törmännyt ummehtuneisiin käsityksiin, en täällä enkä Joensuussa.

”Sitten tehtiin myös se, että Merja otti minun sukunimeni. Vain koska me voidaan!”

Pariskunta on ollut yhdessä kymmenen vuotta. He ovat virallistaneet suhteensa aina sitä mukaa kun se on tullut mahdolliseksi ja nykyään he ovat naimisissa.

– Sitten tehtiin myös se, että Merja otti minun sukunimeni. Vain koska me voidaan! naurahtaa Anu.

Yleisesti ottaen molempien perhe ja suku on ottanut parin hyvin vastaan, mutta aina ei ole ollut helppoa poiketa normista.

– Äidilleni se oli aikoinaan kova pala, muistelee Merja. – Minusta hän on aina tiennyt, että olen ollut kiinnostunut tytöistä, mutta en tiedä osasiko hän käsittää asian ihan oikein. Tulemme kuitenkin toimeen keskenämme, ja pidämme hänestä huolta nyt hänen vanhoilla päivillään.

– Ja äitisi muistaa aina kysyä, että mitä Anulle kuuluu, lisää Anu.

Aivan alussa Anun nyt jo edesmennyt isä hieman arasteli uutta kumppania ja vetäytyi helposti omiin oloihinsa kesken perheen illanvieton. Merja ei kuitenkaan siitä lannistunut ja löysikin salaisen aseen:

– Muutama kuukausi siinä meni, mutta lopulta meitä yhdisti ruoanlaitto. Siitä tuli sellainen loiventava tie. Muuten kaikki on mennyt hyvin.

”Pitää kuitenkin muistaa, että kaikella on aikansa ja paikkansa.”

Merja vakavoituu hetkeksi:

– Pitää kuitenkin muistaa, että kaikella on aikansa ja paikkansa. Minusta vaikka kaapista tulemisessa ei tarvitse lainkaan kiirehtiä – ei pidä rynnätä ulos vain sen takia, että niin muka pitäisi jonkun mielestä tehdä. Pitää muistaa, että usko omaan itseensä tulee myös eletystä elämästä.

Molemmat ovat oikein iloisia siitä, että Pride on rantautunut myös Kouvolaan. Tällä kertaa he eivät pääse paikalle, mutta haikailevat jo ensi vuoden perään.

– Harmittaa ihan vietävästi! Olen käynyt vain yhdessä Pridessa aikaisemmin, ja se taisi olla Lahdessa muutama vuosi sitten, pohdiskelee Anu.

– Kieltämättä Pridesta on tullut eräänlainen näyttäytymispaikka, mutta toisaalta siitä on samalla muotoutunut koko kansan juhla. Ja minusta se on hieno juttu! sanoo Merja.

Mutta ovatko he tulleet Kouvolaan jäädäkseen?

– Olemme asuneet nyt Kouvolassa jonkin aikaa. Vielä mietitään, mitä me sitten isona tehtäisiin, tuumii Merja ja lisää sitten virnistäen, – matka jatkuu!

Teksti: Heli Koponen

Kuvat: Helin Kulla Photography